Tänään miehen putkiaivot osoittivat hyödyllisyytensä. Keskittyminen töihin vei ajatukset hetkeksi muualle ja yllättävän hyvin nukuttu edellisyö tasoitti oloa eilisestä huomattavasti. Ja perjantaisin askel on aina kevyempi, vaikka työstäni hetkittäin voin jopa myöntää nauttivani muinakin viikonpäivinä.
Ihminen tottuu huikean nopeasti uuteen tilanteeseen, ja tuntuu että olisin tiennyt tästä jo pitkään. Mielessä pyörii kuitenkin hirveä määrä ajatuksia ja kysymyksiä, mutta viime päivistä johtuva väsymys estää pohtimasta niitä sen pidempään. Ilmeisesti evoluutio on antanut miehen tehtäväksi käytännön asioista huolehtimisen, sillä suurimpia huolenaiheita ovat tällä hetkellä uuden asunnon hankkiminen ja isomman auton ostaminen. Vain muutama päivä sitten tulevaisuudensuunnitelmissa oli matkat Thaimaahan ja Kaliforniaan, nyt Ebookers on vaihtunut Oikotiehen. Mitä enemmän tulevaisuutta yrittää suunnitella ja hallita, sitä varmemmin tapahtuu jotain mikä muuttaa kaiken. Onneksi edelleen molemmat pitävät tätä onnellisena käänteenä, huonomminkin voisi olla.
Väsyttää. Kirjoittaminen ei suju. Palataan huomenna, kerron sitten lisää.
Päivän elokuvasuositus:
Ilmestyskirja. Nyt.
Päivän juomasuositus:
Kahvi mustana, toimiston Autobarista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti