torstai 14. helmikuuta 2013

Päivä 2

Tämä blogi ei ala alusta, se alkaa päivästä 2. Oikeasti blogin syypää on saanut alkunsa jo 3-5 viikkoa sitten raskaustestistä riippuen, mutta tulevalle äidille asia selvisi 25 tuntia sitten, itselleni noin puoli tuntia myöhemmin. Vaikka nykyiseltä ja edellisiltä tyttöystäviltä on kuullut sata kertaa menkkojen olevan myöhässä, ei mikään kuitenkaan valmista siihen kun ensimmäistä kertaa tikkuun on ilmestynyt viiva ja toinen testi kertoo jo viikkomääränkin.

Vaikka lasta ei olekaan yritetty tehdä, on uutinen kuitenkin positiivinen, mutta pää tietysti sekaisin ja täynnä kysymyksiä. Tilannetta ei helpota uneton yö ja kiireinen päivä töissä, mutta toivottavasti ajatusten laittamien paperille jeesaa, jos ei minua, toivottavasti jotain tulevaisuuden kohtalotoveria. Tiedän näin varhaisen raskauden riskit, mutta toivon että blogi jatkuu siihen asti että pääsen kertomaan strategiset mitat joskus lokakuun pimeydessä.

Päivän ruokasuositus:
Oikeasti hyvä Uncle Ben's Tikka Masala -purkkikastike maustamattomien kanafilesuikaleiden sekaan ja riisiä. Helppoa ja hyvää kun ajatus on jossain muualla kuin keittiössä.

Päivän juomasuositus:
Meokow VSOP. Nautitaan riittävä määrä.

Päivän musiikkivalinta:
Lana Del Rey - Video Games

Ketkä tietävät raskaudesta:
Oma siskoni (tulevan äidin toimesta) ja tulevan äidin kollega

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti